Menen puhumaan ensi maanantaina tyttäreni luokalle yrittäjyydestä. Vitosluokkalaisille kun opetetaan yrittäjyyskasvatusta yhteiskuntaopin tunnilla. Olen tässä miettinyt mitä heille puhuisin. Ajattelin ensin tietysti puhua perinteisellä mallilla, mutta sitten mietin, että se ei kerro omasta yrittäjyydestäni mitään. Tai kertoo tietenkin, mutta tuskin kiinnostaa vitosluokkalaisia. Sen voi aikanaan sitten kertoa heille joku paikallinen elinkeinoasiamies ja vastaava, joka taitaa liiketoimintasuunnitelman salat ja muut sen kaltaiset.
Arvot ja ikigai
Ajattelin puhua heille arvoista. Eli niistä perimmäisistä vaikuttimista ihmisen elossa. Kaikki lähtee siitä. Ensinnäkin yrittämisen pitää olla jotain sellaista, joka liittyy vahvasti omiin arvoihin ja joita haluaa edistää. Lisäksi arvoihin liittyy myös elämäntapa; arvostaako enemmän turvallista ja stabiilia (onko sellaista muuten enää?!) työuraa, jossa työpäivä kestää kahdeksasta neljään ja viidentoista työvuoden jälkeen on ansaittu ne hulppeat 38 lomapäivää vuodessa. Been there, done that.
Ajattelin kertoa heille ikigaista. En vielä tiedä käytänkö ihan sitä sanaa, mutta kyllä vitosluokkalaiset tajuavat sen jo. Olen aikeissa teetättää heillä itse ikigain. Sehän tarkoittaa ”syytä elää”. Kun puhutaan työelämästä, olisi toivottavaa, että ikigaissa toteutuisivat yhdessä ympyröiden sulautumiskohdassa seuraavat asiat; 1) mitä sinä rakastat, 2) mitä maailma tarvitsee, 3) missä olet hyvä ja 4) mistä sinulle maksetaan.
Oma polkuni
Oma polkuni ikigain keskikohtaan on ollut pitkä ja monivaiheinen. Lähdin aikoinaan opiskelemaan valtiotieteitä. Persianlahden sota ja kriisi olivat ”innoittajiani” lopulta, vaikka historia on aina kiinnostanut minua. Perheenikin historiasta johtuen joku oikeudenmukaisuuden halu siellä taustalla kaiketi kummitteli. Opiskelukavereistani tuli diplomaatteja, toimittajia, kirjailijoita, poliitikkoja… minusta ei. Parikymppisen huonolla itsetunnolla varustetun hupakon usko itseen ja maailmaan eivät sellaiseen riittäneet. Muutaman sivuaskeleen jälkeen päädyin vahingossa sosiaalivakuutuksen pariin, josta sitten tein lisensiaattitutkielmankin. Palo yhteiskunnalliseen kehittämiseen syttyi. Pian kyynistyin. Poliittinen päätöksentekojärjestelmä on jäykkä, puoluepolitiikka vaikuttaa liikaa kaikkeen aidosti vaikuttamiseen… päätin vaihtaa alaa. Olin erään valtion organisaation esimiehille tarkoitetulla kuntoutuskurssilla punttisalilla ja illalla siellä piti askarrella sitten unelmakartta. Päätin, että minusta tulee ihmisten hyvinvoinnin edistäjä. Opiskelin aikuisliikunnan ohjaajaksi, irtisanouduin ja perustin yritykseni vuonna 2010. Varsin pian huomasin, että ihmiset kysyvät vaikeita enkä osaa vastata kaikkeen. Opiskelin fysioterapeutiksi. Aloin osata vastata johonkin. Hoidin ihmisiä. Sitten aloin vähitellen viedä ihmisiä luontoon kuntoutumaan ja kiinnostuin asiasta vielä enemmän. Opiskelin asiasta vielä vähän lisää ja aloin valmistella teemasta myös väitöskirjaa. Löysin vierelleni samanhenkisen rinnallakulkijan.
Kutsumukseni
Olin vihdoin löytänyt kutsumukseni. Omistan elämäntyöni sille, että yhä useampi ihminen pääsisi systemaattisemmin myös Suomessa luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutusten äärelle. Kaikki aiempi koulutukseni ja työkokemukseni kulminoituu nykyiseen työhöni yrittäjänä ja väitöstutkijana. Minä haluan edistää sitä, että suomalaisessa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä käytettäisiin yhä systemaattisemmin suomalaisessa metsäluonnossa toteutettuja palveluita. Sen tuloksellisuudesta on jo paljon tutkimusta, mutta ei vielä tarpeeksi, että se yltäisi suomalaiseen Käypä hoito – suositukseen saakka. Jos sosiaali ja terveyspalvelujärjestelmät olisivat enemmän myös luontoperusteisia, se lisäisi jokaisen hyvinvointia kestävällä tavalla ja samalla olisi yksi ratkaisukeino viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi. Mutta siitä kuulemme sitten ensi kerralla.