Olet saapunut Metsävyöhykkeelle!

 

 

Olen Kati, Metsävyöhykkeen äiti. Olen sosiaali- ja terveysalan moniosaaja, tutkija, fysioterapeutti ja kehittäjä. Työssäni olen  vuosikymmenten varrella päässyt osallistumaan eri organisaatioissa mm.  työhyvinvointiin liittyviin kehittämishankkeisiin. Olen toiminut toistakymmentä vuotta sekä julkisella että yksityisellä sektorilla myös itse esihenkilönä, joten ymmärrys työelämän vaatimuksista on ajan tasalla. 

Perustin yritykseni vuonna 2010, silloin liikunnanohjaajana. Pian huomasin kuitenkin tarvitsevansa syvempää ymmärrystä ihmisen toiminnasta ja opiskelin vielä fysioterapeutiksi. Olen tehnyt manuaalista terapiaa lähes yhdeksän vuotta. Luonto ja luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset ovat kuitenkin vieneet mennessään. Vähitellen terapiatyön yhteyteen on luontoliikunnanohjaajan ja Suomen Ladun koulutusten kautta tullut mukaan luontoperusteiset menetelmät. 

Luontoperusteisia menetelmiä hyödynnän yhdessä yhteistyökumppanini Korppivuori Adventures Mikaelin kanssa järjestäen mm. tykytapahtumia ja räätälöityjä luonnossa toteutettavia unohtumattomia kokemuksia. Katso näistä lisää kohdasta Työhyvinvointi ja Tapahtumat.

Luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutukset ovat sydäntäni lähellä. Kaikki Metsävyöhykkeen toimesta toteutetut tapahtumat ja kurssit perustuvat tutkittuun tietoon. Toimin väitöstutkijana Itä-Suomen yliopistolla ja teen väitöskirjaa teemaan liittyen. Lisää aiheesta voit lukea kohdasta Ajatuksia.

Elän ja hengitän suomalaista metsäluontoa 24/7 niin tutkijana, yrittäjänä kuin vapaa-aikanakin. Kestävä hyvinvointi on kaiken perusta. 

Metsävyöhyke yrityksenä on tullut tiensä päähän. Toiminta kuitenkin jatkuu uuden yrityksen, Kiehisen voimin. Seuraa kuitenkin vielä tätä sivua niin kauan, kunnes Kiehisen uudet sivut valmistuvat!

 

1 + 12 =

Yhteystiedot:

info@metsavyohyke.fi

Puh/tel: +358 40 7013194